-

 
Suomi, horoskooppi ja elävä astrologia suomeksi.English, horoscope and live astrologyItalia, oroscopo, zodiaco e l'astrologia vivaDeutschland, Horoskope und Lebender AstrologieLatvija, horoskops un dziva astrologija
 
 

KOHTALO

Johdatus aiheeseen

Mihin ihminen tarvitsee tätä sanaa? Mitä hän sillä tarkoittaa? Kohtalona voi pitää elämää kaikkine käänteinen, sen onnellisine ja onnettomine tapahtumineen. Kohtalo saa jokapäiväisessä puheessamme usein inhimillisiä piirteitä. Kohtalo voi olla "lempeä" tai käsitellä ihmistä "silkkihansikkain", se voi olla "kova" tai ihminen voi jopa saada sen "iskun", joku puolestaan voi olla "kohtalokas" tai ainakin "kohtalo" jollekin toiselle; kohtalooan tuskin voi "välttää", vaikka sillä yritäisikin "leikkiä"; välillä se "palkitsee", vaikka useimmiten elämässä näkeekin vain kohtalon "ivaa". Salaperäisyys kietoo vaippaansa kaiken, mikä liittyy kohtalon ennustamiseen, sillä jokaisen ihmisen tulevaisuus on salattu ja ihmeellinen. "Ehkä sinä elät pitkäänkin, mutta seitsemänneljättä ikäisenä varo valkoista miestä, jolla on valkoinen hevonen tai valkoinen pää", - näin ennusti mustalaisnainen Alexander Pushkinille, joka 37-vuotiaana kuoli kaksintaistelussa. Hänet surmasi Dantes, vaaleatukkainen, lumivalkoisessa univormussa, valkoisella hevosella paikalle tulleena. "Siitä, joka ensimmäisenä suutelee äitiään, tulee Rooman hallitsija", - ennusti Delfoin oraakkeli Tarquiniuksen pojille, jolloin heidän tallirenkinsä Brutus (Lucius Iunius Brutus) oli kompastuvinaan, kaatui maahan ja suuteli sitä (Äiti-Maa). Myöhemmin hänestä tuli yksi Rooman ensimmäisistä konsuleista. "Sinusta tulee kaksinkertainen presidentti", - Vanga ennusti Kalmykian presidentille Kirsan Iljumzhinoville. "Oikeinko Venäjän presidentti?" lienee Kirsanin mielessä välähtänyt. Ei sentään Venäjän, kohtalolla on verrattomasti parempi huumorintaju Kirsan Iljumzhinovista tuli shakkiliiton presidentti! Lukemattomien ennustusten toteutuminen on saanut ihmiset ajattelemaan, että olisi olemassa jokin ennalta määrätty elämänohjelma kohtalo. Tämä käsite on juurtunut tiukasti ihmisten tietoisuuteen, se elää ja voi hyvin, ja sillä on pitkä ja rikas historia.

moirat

Jos moirat olisi niin kauniisia..

Kolme sisarta

Muinaiset skandinaavit ja germaanit. Muinaisten germaanien maailmankuvaan kuului Maailmanpuu, Yggdrasil, jonka latvassa istuu kotka, Odinin symboli. Puun juuria nakertaa käärme, hirvi syö sen lehtiä ja runkoa pitkin juokseva orava yhdistää Puun eri tasot. Voluspan eli Näkijättären ennustuksen mukaan, joka on Eddan jumalrunojen kuuluisin runo, maailmanpuun juurella kolme nornaa vartioivat "kohtalon kaivoa" Urdarbrunnria. Viisaiden nornien nimien merkitys on paljonpuhuva. Urd tarkoittaa kohtaloa ja kuolemaa, Verdandi liittyy nykyhetkeen ja Skuld merkitsee tulevaisuutta, velvollisuutta tai velkaa. Nornat kaivertavat puunpalasiin riimukirjaimia määräten jokaisen ihmisen elämän pituuden. Toisen version mukaan nornat eivät kaiverra, vaan kehräävät.

 

 

 

Nornat

Nornat

moiria

Vakavia moiria

Antiikin Kreikka. Muinaisessa Kreikassa (700-400 eaa) kohtalo esiintyy myös kolmen sisaren hahmossa. Nämä kolme sisarta ovat moirat (sana on kreikkaa ja tarkoittaa osaa) Lakhesis "arvan antaja", Klotho "kehrääjä" ja Atropos "torjumaton". Platonin mukaan he olivat Välttämättömyyden jumalattaren Anankeen tyttäriä. Lakhesis määrää ihmiselle arvan jo ennen syntymää, Klotho kehrää hänen elämän lankaansa ja Atropos katkaisee sen. Moirien hahmossa toteutuu kohtalon idea sattumana (Lakhesis), taitona järjestää elämänsä (Klotho) ja välttämättömyytenä (Atropos). Ajatus siitä, että kohtalo on osa, on hyvin syvällinen. Kun on osallinen jostakin, ihmisen elämässä on ikään kuin moira-kohtalo läsnä, ts. sanoen hän on onnekas, jopa onnellinen. Osaton on jo sanana murheellinen, onhan sellainen ihminen täysin vailla tuota moira-kohtaloa ja siten myös onnea.

Kohtalo

Moirat vielä

Moirien suhteen on olemassa kaksi mielipidettä, nimittäin että he hallitsivat kaikkea, jopa Jupiteria, muinaisen Kreikan panteonin pääjumalaa. Toisen mielipiteen mukaan he eivät Jupiteria hallinneet. Pyydän lukijaa kiinnittämään huomiota juuri tähän seikkaan, sillä tässä tullaan vedenjakajalle, jossa kohtaloon vaikuttaminen käy joko mahdolliseksi tai mahdottomaksi. Joku näyttää kovasti tahtovan, että Ihmisellä ei olisi edes pienintä mahdollisuutta muuttaa kohtaloaan. Tämän "jonkun" jäljet kulkevat läpi muinaisen Kreikan, jatkuen muinaiseen Roomaan ja löysinpä karkean painalluksen myös slaaveilta.

Antiikin Rooma. Kreikkalaiset moirat tunnetaan roomalaisessa mytologiassa nimellä parcae. Nämä Kohtalottaret olivat alunalkaen syntymän jumalattaret nimeltä Nona ja Decima (hedelmöityksen jälkeisten yhdeksännen ja kymmenennen kuukauden nimet), mutta kreikkalaisen vaikutuksen seurauksena tähän roomalaispariin liitettin kolmas Morta, kuoleman jumalatar. Eikö olekin aika pahaenteinen lisäys? Tuon historiaa niin mielellään vääristelevän salaperäisen tuntemattoman jäljet ovat yhteneväiset muinaiskreikkalaisen kanssa.

Rooman parcae     

Rooman parcae

Muinaiset slaavit. On vaikea myöntyä siihen, että kohtalon tärkein merkitys venäjän kielessä liittyy samaa kantaa olevaan sanaan tuomio (sud = tuomio, sud'ba = kohtalo), vaikka ne kieltämättä ovatkin yhteydessä toisiinsa. Itse asiassa tuomion synkkä merkitys venäjän kielessä on peräisin muualta tulleista radikaaleista uskonnollisista suuntauksista. Esimerkiksi Kertomuksessa Igorin sotaretkestä (Slovo o polku Igoreve) sanotaan (vapaasti suomennettuna): "Jumalan tuomiota (myös tässä on sana sud; suom.huom.) ei pysty välttämään ovela, viisas eikä edes järkevä tietäjä:" On aivan selvää, mistä juontuu tämä välttämättömyys. Muinaiset slaavit eivät nimittäin tunteneet pelkoa kohtalonsa ennaltamääräytymisestä. Arvovaltainen todiste tästä on peräisin Prokopios Kesarealaiselta*: "Ennaltamääräytymistä he [slaavit] eivät tunne eivätkä ylipäänsäkään tunnusta, että sillä olisi jotakin merkitystä, ainakaan ihmisten suhteen, paitsi kun kuolema on jo kintereillä, tai kun ovat sairauden kourissa tahi sotaan lähdössä, he antavat lupauksen, että jos välttävät sen, niin heti antavat uhrin jumalalle elämästään; ja kun ovat välttäneet [kuoleman], niin uhraavat sen, mitä olivat luvanneet, ja ajattelevat sillä uhrilla ostaneensa itselleen pelastuksen." Me näemme, että toisin kuin Antiikin kreikkalaiset, jotka uskoivat ihmisen kohtalon ennaltamääräytymiseen, slaavit pitivät kohtaloa neuvoteltavissa olevana asiana. Muinaisten slaavien käsityksen mukaan elävä Jumalan puoleen kääntyminen ja vilpitön pyyntö saattoivat muuttaa kohtalon. Siitä huolimatta slaaveilla oli jumalia, joilla oli tekemistä kohtalon ja ennaltamääräytymisen kanssa. Näitä olivat rozhanitsa-jumalat, joiden symbolina usein oli naarashirvi tai poro. Itse asiassa ne liitettiin kahdeen pohjoiseen tähdistöön Suureen Karhuun, joka Venäjällä oli nimeltään Hirvi, ja Pieneen Karhuun. Myöhemmin rozhanitsat mainitaan ainoastaan ylijumala Rodin kanssa, mitä vaikutusvaltaisimman muinaisslaavilaisuuden tutkijan B. Rybakovin mukaan voidaan pitää patriarkaalisena kerrostumana. Muinaisten slaavien mukaan ihmisen elämä kaikkine iloineen ja murheineen määräytyi etukäteen jo lapsen syntyessä. Tämä Rodin ja rozhanitsien yhteys kohtaloon näkyy venäläisessä sanonnassa 'tak emu na rodu napisano' (niin on hänelle syntymässä kirjoitettu, ts. se on hänen kohtalonsa)**. Ajan myötä, näköjään aivan samoin kuin roomalaiset Nona ja Decima, myös rozhenitsat syrjäytettiin kohtaloon liittyvästä asemastaan. Sen sijaan ilmestyy tuttu kehräävä naishahmo, Makosha-jumalatar, jonka rinnalle jotkut uushistorioitsijat ovat jo ehtineet nostaa Dolja- ja Nedolja-jumalat (Osa ja Ei-osa/Osaton), jotta venäläinen "moirain" trimfiraatti reippaasti vastaisi kreikkalaista ja roomalaista. Voi tuota näkymätöntä ja tuntematonta roikaletta, joka, jos jotakin ei aivan tuhoamaan pysty, niin ainakin puraisee piloille.

Ensimmäinen epilogi. Tutustuessani kohtalon jumalattarista kertovaan materiaaliin sain itseni useamminkin kiinni ajatuksesta, että kohtalon käsittäminen tylsäksi mekaaniseksi ennaltamääräytymiseksi ei ole kaikkein varhaisin. Tällainen käsitys muotoutui ensimmäiseksi luultavasti Kreikassa noin 400-luvulla eaa ja vaikutti myöhemmin roomalaisiin. Sittemmin se sulautui ekstaattisesti yhteen vanha-uustestamentilliseen viimeiseen tuomioon. Kuinkas muuten, sehän on viimeinen ja lopullinen? Muinaisten slaavien näkemys kuitenkin antaa toivoa, sillä he eivät vielä olleet kadottaneet elävää yhteyttään luontoon. Omat näkemykseni ovat sukua sille ajatukselle, että ihminen kykenee muuttamaan ennalta määrättyä. Se tapahtuu poikkeustapauksissa eikä se ole sattumaa. Syyn ja seurauksen lain lisäksi on muitakin voimia, jotka muovaavat kohtaloa. Eivät moirat hallitse maailmaa.

 

Nousta kohtalon yläpuolelle? Se on helppoa.

Perinteisiä kohtalon symboleja ovat lanka ja kirja. Haluaisin ehdottaa toisenlaista kuvaa. Tässä vieressä on tuntemattoman taiteilijan tekemä kuva, jonka nimi on "Yksi yhdellä viivalla". Nimi vastaa käytettyä tekniikkaa alussa lyijykynä on kuvan keskellä ja taiteilija on alkanut piirtää samankeskisiä, toinen toistaan isompia ympyröitä, välillä nostaen kynää ja välillä painaen sitä paperille sen mukaan, mitä kokonaisajatus vaatii. Kuvittele nyt, että yhden ihmisen kohtalo on yksi näistä samankeskisistä ympyröistä. Lanka kiertyy sulavasti ja rauhallisesti, kunnes se yhtäkkiä muuttuu hädin tuskin näkyväksi. Siinä kohtaa taiteilja halusi saada kuvaan auringonkilon. Vähän matkan päässä elämän viiva muuttuu tummaksi ja syväksi. Siinä kohtaa taiteilija on piirtänyt partaa. Siirtykäämme nyt sen ihmisen tilalle, jonka osaksi tämä kohtalo on tullut. Tässä hän elää kaikessa rauhassa. Vähän ajan päästä elämässä alkaa valoisa "aurinkoinen" aika. Ja sitten yhtäkkiä elämässä tuleekin eteen tumma raita. Siinähän ne ovat: elämän kudelman tummat ja vaaleat raidat! Nouskaamme nyt yhdessä päähenkilömme kanssa hänen kohtalonsa yläpuolelle. Se on helppoa. Meidän tarvitsee vain poistua viivalta, kohota kuvan kaksiulotteisen tason yläpuolelle ja katsoa kolmiulotteisesti. Siltä tasolta näkee kohtalon koko kuvan.

On täysin ajateltavissa, että piirtäjä voi muuttaa kuvaa oman luovan innoituksensa voimasta.
Valokuva Sergiev Possadissa, Venäjällä, sijaitsevan Pyhän Kolminaisuuden luostarin museossa olevasta taulusta. Kuvasta on olemassa muutamia toisintoja eri puolilla maailmaa.

Toinen epilogi. Kuka oli alkuperäisen taiteilija? HÄN? Vaiko me itse? Tai ehkä me yhdessä? Ja jos se olemme me, eivätkö näytäkin joskus tyhmiltä yrityksemme muuttaa omaa päätöstämme omasta kohtalostamme.

                                                                                                                               Ruslan Susi 2003 

 

 
Share |

*Prokopios Kesarealainen (syntyi 490-507 välillä, kuoli 562 jälkeen). Bysanttilainen kirjailija ja sotapäällikkö Belisarioksen neuvonantaja. Kuului senaatin aristokratiaan. Osallistui persialaisia, vandaaleja ja itägootteja vastaan käytyihin sotiin. Prokopioksen kirjoitukset ovat hyvin tärkeä lähde Bysantin ja sen naapurivaltioiden historiasta 500 600 luvuilta.

** rod = suku, syntyperä, sukujuuri; rozhanitsa = synnyttäjä (myös yleiskielisessä merkityksessä), vrt. verbi rozhat' = synnyttää, tai rody = synnytys

| Etusivu |

 

 

    | | | | | | ONLINE | ONLINE | | |  

 

@Mail.ru